Lippuvaraus

Ihmisen osa

25.9.–7.11.2015

Ihmisen osa on Kari Hotakaisen samannimisestä menestysromaanista sovitettu perhedraama. Näytelmä kertoo Salme ja Paavo Malmikunnaasta, eläkkeelle jääneestä nappikauppiaspariskunnasta, sekä heidän aikuisista lapsistaan elämän ja ajan murroksessa. Kaikilla on omat huolensa, ja Salmella huoli kaikista. Miten pärjäävät lapset maailmassa, jonka menosta ei tavallinen nappikauppias ymmärrä enää mitään? Markkinatalouden heitellessä ja elämän koetellessa joutuu kukin perheenjäsenistä vuorollaan peruskysymysten äärelle. Mikä on ihmisen osa?

Monia kirjallisuuspalkintoja voittanutta Ihmisen osaa pidetään yleisesti yhtenä Hotakaisen parhaista romaaneista. Näyttämölle sovitettuna se tarjoaa elämänmakuista, koskettavaa draamaa, jota vakavista aiheistaan huolimatta luotaa lempeä huumori.

Hotakaisen romaanista näytelmän on dramatisoinut Jukka Keinonen, ja Teatteri Akseliin sen ohjaa Emmi Louhivuori.

ENSI-ILTA: 25.9.2015 (perjantai) klo 19.00.

Muut näytökset: 27.9. (su) klo 17 / 30.9. (ke) klo 19 / 3.10. (la) klo 19 / 9.10. (pe) klo 19 / 11.10. (su) klo 17 / 16.10. (pe) klo 19 / 17.10. (la) klo 19 / 22.10. (to) klo 19 / 23.10. (pe) klo 19 / 24.10. (la) klo 19 / 27.10. (ti) klo 19 / 29.10. (to) klo 19 / 30.10. (pe) klo 19 / 3.11. (ti) klo 19 / 7.11. (la) klo 17.

Esityksen kesto n. 2h 30min väliajan kanssa.
Ovet avataan puolituntia ennen esitystä.

Lipun hinta: 16/14€
(Teatterin lippukassalla käy vain käteismaksu!)

Rooleissa: Eija Mäkinen, Ikaros Ainasoja, Brell Stevenson Boukoro, Emma Hentunen, Kristiina Lahdenvesi, Timo Leinonen, Nella Lempinen, Taina Malmikare, Juha Nordman, Jussi-Pekka Paija, Ismo Reunamo, Anne Rinne, Hannu Rinne, Sirpa Rinne, Matti Rostedt, Jukka Tamminen ja Minna Tuomarmäki.

Lavastus: Seppo Louhivuori
Puvustus: Petra Lähde
Musiikki ja äänet: Jouni Lehtonen
Valaistus: Arto Mäkelä
Tekniikka-ajo: Arto Mäkelä, Teropetteri Salminen, Jari Uhlgren ja Samuli Suutari.
Juliste ja muu markkinointimateriaali: Ikaros Ainasoja ja Petra Lähde

Osta tai varaa lippuja

Olemme siirtyneet käyttämään Eventio-lipunvarausjärjestelmää.

Osta tai varaa lippuja

Suurten ryhmävarausten kohdalla (10+ henkilöä), ota yhteyttä suoraan teatteriimme. Voit lähettää sähköpostia osoitteseen info(at)teatteriakseli.fi tai soittaa numeroon 040-9669628 (ma–pe klo 10–16).

Lippuhinnoista

Peruslippu: 16€

Alennuslippu: 14€ (eläkeläiset, työttömät, opiskelijat, varusmiehet, siviilipalvelusmiehet, invalidit, lapset)

Ryhmät (10-29 henkilöä): 1 euro alennusta lipun hinnasta, ryhmänvetäjä ja mahdollinen kuljettaja ilmaiseksi.

Ryhmät (yli 30 henkilöä): 2 euroa alennusta lipun hinnasta, ryhmänvetäjä ja mahdollinen kuljettaja ilmaiseksi.

Saattajat ja tukihenkilöt: 0 euroa.

HUOM: Vain käteismaksu mahdollisuus. Nostoautomaatteja löytyy 50 metrin päästä Anttilan kulmalta (Yliopistonkatu 29b), sekä Terveystalo Pulssin edestä (Humalistonkatu 9).

Turun Sanomien arvostelu

Kuvia